Tuusulanjärven Maraton uudistuu

Tuusulanjärven Maraton järjestetään neljän seuran yhteisjärjestelyin. Päävastuu vuodesta 2015 lähtien on Keravan Urheilijoilla, lisäksi järjestäseuroina ovat Tuusulan Tallaajat, Tuusulan Varuskunnan Urheilijat ja Järvenkiertäjät. Tapahtuman ajankohta on myös aiempia vuosia myöhempänä, eli maraton juostaan toukokuun 21. päivä aiemman huhtikuun sijaan.

Vuosina 2015-2017 Tuusulanjärven Maraton on osa Kalevan Kierrosta, joka tuo maratonille osallistujia ympäri Suomea.

Tapahtumaa kehitetään edelleen yleisöystävällisemmäksi. Reitti kulkee tänä vuonna Tuusulan Rantatietä pitkin, joten sekä yleisö, että juoksijat voivat nauttia upeista Rantatien maisemista ja yleisöllä on mahdollisuus tutustua Rantatien kulttuuritarjontaan.

Maratonin kulttuuriperinne jatkuu. Osallistujilla on mahdollisuus ilmaiseen vierailuun Järvenpään taidemuseossa ja Aholassa. Mitalisarjassa on vuorossa Villa Kokkonen.